Toimintasuunnitelma 2017

 

1.YLEISTÄ

                                                                                                                                                             Vuosi 2017 on seuramme 29. toimintavuosi ja samalla Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi. Maamme juhlavuosi tulee varmasti huomioiduksi myös meidän toiminnassamme.

Seuraamme mielenkiinnolla, miten Tampereelle vuonna 2016 perustettu Pirkanmaan Tuglas-seura tulee vaikuttamaan toimintaamme. Meille oli suuri yllätys, että Tuglas-seura halusi tulla myös Pirkanmaalle. Emme saaneet asiasta mitään tietoa etukäteen. Muutama jäsenemme on jo eronnut uuden seuran perustamisen vuoksi. Toivomme tietenkin runsasta yhteistyötä kaikissa Viroa koskevissa asioissa. Virolaisen kulttuurin tuominen Tampereen seudulle lienee yhteinen tavoitteemme, joten resurssien lisäys tulee siinä mielessä  hyvään tarpeeseen.

Valmistaudumme tietenkin innolla jo Viro 100-juhlavuoteen 2018. Olemme saaneet kutsun Tampereen raatihuoneelle lauantaina 17.2.2018 ja kutsuneet sinne mukaan Viron ja Suomen suurlähettiläät Margus Laidren ja Kirsti Narisen, joilta olemme saaneet lupauksen tulla Tampereelle. Samana päivän järjestetään juhla Vanhalla Kirjastotalolla, mikä sen nimi silloin lieneekään. Juhlan järjestelyihin osallistumme me Viro-toimijat kaikki yhdessä,myös Tarton ja Tampereen kaupungit

 

2. VARSINAINEN TOIMINTA

2.1.VIRON ITSENÄISYYSJUHLA

Vuonna 2017 vastaa Eesti klubi Viron itsenäisyysjuhlan järjestelyistä. Toivottavasti myös Pirkanmaan Tuglas-seura osallistuu valmisteluihin. Juhla jäjestetään xx.2.2017 klo xx.xx paikassa xxxxx.

2.2.VIRON ITSENÄISYYSPÄIVÄ KALEVANKANKAALLA

Seuramme järjestää vuoden 2017 kunniakäynnin Kalevankankaalla Viron vapaussodassa kuolleiden suomalaisten muistolaatalla perjantaian 24.2. klo 17.00.

2.3. MATKAT

Varsinainen kesämatkamme suuntautuu tällä kertaa Latvian puolelle, koska seuraamme suomalaisten jääkärien jalanjälkiä siellä. Jääkärithän liittyvät voimakkaasti maamme itsenäistymiseen ja myös itsenäisyytemme säilyttämiseen jatkossa. Matka tapahtuu 6.-9.6. 2017. Perusoppaamme Jaanika Kullerkuppin lisäksi saamme mukaamme jääkärien historian asiantuntijan Markku Rauhalahden. Käymme aina Liepajassa asti, jossa jääkärimme antoivatuskollisuuden vakuutuksensa Suomelle Trinitas-kirkossa.

Tulemme järjestämään lisäksi kaksi lyhyempää matkaa nimenomaa nimikkokaupunkiimme Tarttoon. Ne matkat ovat vielä suunnitteluvaiheessa.

2.4. XXVII  VIRO-VIIKOT LOKAKUUSSA,

Vuoden 2016 Viro-viikkojemme sloganiksi muodostui lause: LOKAKUU ON VIRO-KUU TAMPEREELLA. Aiomme noudattaa perinnettä myös vuonna 2017. Toivomme yhteistyökumppaneiksemme Tampereen kaupungin kulttuuripalveluja, mutta nyt myös erikoisesti Pirkanmaan Tuglas-seuraa. Perinteisetn näyttelyiden ja konserttien lisäksi saamme aikaiseksi varmasti myös jotain uutta.

2.5.MUU TOIMINTA

Seuramme kevätkokous pidetään Kansainvälisessä toimintakeskuksessa Suvantokatu 13 maanantaina 20.2. klo 19.00. Kokousasioiden lisäksi vanha tuttumme Nyyrikki Kurkivuori tulee esitelmöimään, ilmeisesti viime syksynä poisjääneestä aiheesta Virolaiset Suomen laivastossa talvi- ja jatkosodassa.

Syyskokous ja mahdollinen pikkujoulu on vuorossa vanhan perinteen mukaan maanantaina 27.11. klo 19.00. Paikka on mahdollisesti jo uusi , joten sitä ei voi vielä varmistaa.

Jututuba, seuramme vironkielinen keskustelukerho jatkaa toimintaansa Riho Laurisaaren vetämänä. Osallistujien kileitaito on vaihteleva, joten ei pidä pelätä osallistumista. Saamme kyllä selvää, mitä juttumme tarkoittavat1

Vuoden varrella ilmaantuu aina jotain uutta ja yllättävää. Niistä meidän on mahdollista kertoa jäsenillemme vain sähköpostilla, siksi toivomme kaikkien antavan sähköpostiosoitteensa meille ja pitävän sen myös ajan tasalla.

 

3. HALLITUS

3.1.Hallitus kokoontuu edelleen kymmenjäsenisenä kerran kuukaudessa kesäkuukausia lukuun ottamatta.Hallitus suunnittelee seuran toimintaa. tekee päätöksiä ja seuraa päätösten toteuttamista.

3.2. Toimistomme toimii viimeistä vuottaan Kansainvälisessä toimintakeskuksessa Suvantokatu 13. Tiloissamme toimii myös Tarton kaupungin infokeskus. Suuri kirjastomme on kaikkien jäsentemme käytettävissä.

Olemme saamassa myös uuteen tilaan Vanhalle kirjastotalolle oman huoneen. Vanhan kirjastotalon remontti on alkamassa, mutta muuttopäivää ei vielä voida ilmoittaa.

Me pyrimme palkkaamaan edelleen toimistonhoitajan, joka työskentelee toimistossamme viitenä päivänä viikossa. TE-keskus on jälleen muuttanut omia käytäntöjään ja näyttää siltä, että voimme saada toimistonhoitajan vain 6 kuukaudeksi kerrallaan. Olemme ottaneet käyttöön myös uuden toimistonhoitajan perehdyttämiseksi työkokeilujakson. Näin hän voi työskennellä n kuukauden edellisen työntekijän rinnalla.

Toimistonhoitajalle olemme laatineet tarkan toimenkuvan, jonka mukaan hän pystyy työskentelemään mahdollisimman itsenäisesti ja joustavasti hallituksemme ja jäsenistömme apuna sekä yhteyksien hoitamiseksi myös Tarton kaupunkiin.

3.3. JÄSENISTÖ

Vuoden 2017 alussa on jäsenmäärämme xxx. Jäsenillämme on jäsenkortti, jota näyttämällä saa huomattavia etuja esim Tampere majassa ja hotelli Londonissa Tartossa.

3.4. TIEDOTUS

Lähetämme 3- 4 kertaa vuodessa jäsenkirjeen postitse. Sen lisäksi tiedotamme mahdollisimman kattavasti kaikista Tampereen seudun Viro-tapahtumista.

Meillä on omat kotisivut www.tts.svyl.net

Olemme myös facebookissa, joten kirjautukaa seuramme ystäväksi, se kannattaa.

Suomen Viro-yhdistysten liitolla on oma neljä kertaa vuodessa ilmestyvä viro.nyt- lehti, joka tulee kaikille jäsenillemme.

3.5. KIRJASTO

Seuran laajan kirjaston kokoelmia toivoisi jäsentemme enemmänkin käyttävän hyväkseen. Siinä on laajat valikoimat niin uutta kuin vanhaakin kaunokirjallisuutta sekä suomeksi että viroksi. Lisäksi siinä on paljon tieto- ja taidekirjoja sekä matkailuun liittyviä teoksia. Käsikirjaston ei-lainattavissa teoksissa on ihastuttavia harvinaisuuksia. Otamme mielellään vastaan lahjoituksia. Toimistossamme on myös myytävänä jonkin verran sanakirjoja ja karttoja. Voitte tutustua kir­jastomme teoksiin www-sivuillamme. Meillä on myös valikoima erilaisia videoita, cd-levyjä sekä dvd-levyjä, joita voitte lainata kotiinnekin niin halutessanne.

Meidän kirjakokoelmamme on valtavan suuri. Meillä tulee olemaan vaikeuksia siirtää sitä sellaisenaan uuteen toimitilaamme. Siksi tulemme järjestämään kirjatorin, josta jäsenemme saavat hake ilmaiseksi itselleen tarpeellisia ja kiinnostavia kirjoja.

 

3.6. KANSAINVÄLINEN TOIMINTAKESKUS

Osallistumme toimintakeskuksen hallintoon ja mahdollisuuksien mukaan myös siellä toimivien seurojen järjestämiin tilaisuuksiin ja yhteiseen toimintaan. Olemme aktiivisia toimintakeskuk­sen kehittämisessä ja ilmoitamme kaikki tilaisuutemme myös sen sähköpostilistalle. Pyrimme omalla toiminnallamme myös tekemään keskusta tunnetuksi tamperelaisille.

 

3.7. TARTON KAUPUNGIN INFOKESKUS

Vuosi 2017 onneljästoista toimintavuosi tiloissamme toimivalle  Tarton kaupungin infokeskukselle. Se  jatkaa edelleen Tarton kaupungin tiedotuskanavana tamperelaisille. Tartto maksaa meille korvausta infokeskuksen ylläpidosta. Kiitollisena tuesta pyrimme parhaan kykymme mukaan edistämään Tarttoon suuntautuvaa matkailua jakamalla matkailutietoutta ja neuvontaa.

 

4. TALOUS